Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta puuhaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta puuhaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen jälkeen..


Mummolan ladosta löytyi tälläinen aarre...Siellä se nökötti kaikenlaisten rojujen alla...Luultavasti olisi joutunut jossain vaiheessa polttopuiksi,mutta nyt sille tulee uusi elämä: sisustuspeilinä...kunhan tässä vaan ehdin ;)




Tänään kävin vähän katsastamassa kukkapenkkejä ja huomasin,että pääsiäisen aikana on jo tapahtunut paljon...Vihreää näkyvissä :)






Oli hieno pääsiäisreissu mummolaan..Siellä oli vielä maa aivan valkoinen,muutamia kohtia oli joissa näkyi maa. Kävimme pilkillä,ajeltiin moottorikelkoilla,tehtiin nuotio laavulle ja paistettiin makkaraa...Ulkoiltua tuli tosi paljon.. Lapset laskivat myös mäkeä ja leikkivät lumisotaa..Lauantaina oli suojakeli..olisi saanut vaikka tehtyä lumiukon,mutta se nyt jäi tällä kertaa muksuilta tekemättä..Oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa..


Kotiseudulla oli maa kuivana,kun palattiin..




Vettä satoi sekä meno- että paluumatkalla..ei kuitenkaan koko ajan,onneksi..




Maissi on vallan riehaantunut kasvamaan pääsiäisen aikana...Apua,jos tahti on tämä ;)
Paprikan puolella ei ole tapahtunut vielä mitään..



torstai 19. maaliskuuta 2009

Taas sairaalassa.......

Viime viikko meni ihan "sumussa"..Reilu viikko sitten tiistaina nuorimmainen kaatoi vahingossa kupin kuumaa kahvia päälleen..nappasi pöydältä kupin niin äkkiä,ettei kukaan ehtinyt tehdä mitään ja sitten se olikin jo pojan rinnuksilla :( Vaatteet pois ja suoraan viileään suihkuun ja ambulanssilla sitten pelkkään peittoon käärittynä sairaalaan..Ei uskoisi,että toisen asteen palovammat tulivat leukaan ja rintakehään...kahvista..Toisethan juovatkin sitä mustana,ei tosin meillä,mutta kuitenkin..


Sairaalassa oltiin yksi yö,kuutena päivä ollaan käyty hoidoissa ja siteen vaihdoissa,kaksi nukutusta takana ja keinoihon laitto.. Tänään oltiin siteiden vaihdossa,mutta nyt alkaa hiljalleen taas näyttämään paremmalta..Ensi maanantaina mennään taas siteenvaihdolle,mutta se on onneksi nopea homma..eikä enää kivulias..



Siinähän se...Enää ei näin kuppia jätetä..hetkeksikään..ensin maito jääkaapista ja sitten vasta kahvi,sen opimme todellakin.


Kissa nauttii kevät auringosta..



Otin muutaman kuvan pihasta,kyllä se kevät vaan tulee...